Musta joulu

Musta joulu

Kauhu 1 h 35 min
Ensi-ilta
18.12.2026
Ohjaus
Keke Soikkeli
Rooleissa
Tiia Weckström, Kastanja Rauhala, Sampsa Tuomala, Paula Joukanen, Kris Gummerus, Aki Manninen, Kardo Gomaey, Saara Elina, Kerli Kyllönen, Joni Hesselgren, Helmeri Pirinen, Elmeri Rantalainen, Miikka J.Anttila, Jari Sorsa, Sami Aaltomaa, Sami Huhtala, Anna-Leena Sipilä, Anu Puumalainen, Johanna Ruonala, Katariina Juselius

Kuvaus

Kynttilät tuikkivat ja jouluvalot sädehtivät, kun Vanajanlinnan kartano pukeutuu jouluiseen juhlakuntoon hulppeita kutsuvierasillallisia varten. Paikalle odotetaan somemaailman tähtösiä prameissa koruissaan ja juhlapuvuissaan postaamaan someen kaiken viimeistä jääpalaa myöten. Myös rikkinäisistä taustoista tuleva ja ryysyistä rikkauksiin -tyyppisellä sisällöllä mainetta hankkinut vaikuttajanousukas Katariina on saanut kutsun. Hän ottaa avosylin vastaan elämänsä tilaisuuden päästä piireihin, kunnes illan huippunumeroksi kaavailtu joulupukki peruu tulonsa. Hätäpäissään tilalle värvätään mystinen tuuraaja, joka joutuu kestämään yliampuvia jouluttajia, ylimielisiä somettajia ja tulee juhlan tuoksinassa lopulta nolatuksi viraalisti. Kihisevässä raivossaan punanuttu ryhtyy jakamaan verisiä joululahjoja nöyryyttäjilleen ja etenee kuusen luota kuusen luokse levittäen mustaa joulumieltä ympärilleen